Wanhan Rauman KaffeBar

Kaupunkinsa näköinen & makuinen kahvila!

AUKIOLOAJAT

maanantai-perjantai 9-20

lauantai 9-19

sunnuntai 10-18


Pääsiäisen poikkeavat aukioloajat

pe 29.3. klo 10-18
la 30.3. klo 9-19
su 31.3. klo 10-18
ma 1.4. suljettu


 

KAUPUNGIN PARHAAT MUNKIT

Vuonna 2015 kaikki alkoi, kun avasimme KaffeBarin ovet. Aloitimme pienellä kahvilalla, mutta alle vuoden jälkeen olimme jo laajentuneet koko talon mitalle. Saimme laajennettua myös tarjontaamme raikkaisiin ja täyttäviin salaatteihin, joita saa nauttia myös lounasaikojen ulkopuolella - aamusta iltaan. 

Heti alkumetreiltä lähtien KaffeBarin vetonaulaksi muodostui suussasulavat munkit, jotka ovat saaneet rinnalleen ajanmyötä myös muita herkullisia leipomuksia. Nämä hyvälliset ovat vieneet jo lukuisien asiakkaidemme kieliä mennessään! Eikä ihmekään, sillä leipurimme valmistavat munkit ja pullat käsityönä alusta alkaen - joka aamu!

Vitriini täyttyy joka päivä pullien sekä täytettyjen leipien ja muiden suolaisten lisäksi herkullisista itseleivotuista kakuista, joissa maistuu aidot ja laadukkaat maut. Kakkuvalikoimassamme on myös huomioitu eri ruokavalioita sekä allergioita, jotta mahdollisimman monelle löytyisi nautiskeltavaa. Kysy allergeeneistä lisää henkilökunnaltamme. 

Meillä saat nauttia myös Lehmus Roasteryn vastajauhetusta kahvista, niin suodatin- kuin myös erikoiskahveissa. Erikoiskahvien valikoimasta löydät varmasti itsellesi sopivan kahvin, kaipaat sitten makeampaa herkuttelukahvia tai vahvempaa makuelämystä. Myös kofeiinittomat kahvit löytyvät valikoimastamme! 

Toivotamme Sinut lämpimästi tervetulleeksi!



Tuotteet myös kotiinkuljetettuna